Olympiastadion

1938 valmistunut Helsingin Olympiastadion on hieno funktionalistisen arkkitehtuurin taidonnäyte. Sen ovat suunnitelleet arkkitehdit Yrjö Lindegren ja Toivo Jäntti. Olympiastadionin mittava perusparannus ja uudistusprojekti alkoi vuonna 2016 ja se saatiin päätökseen kesällä 2020. Remontissa kunnioitettiin alkuperäistä arkkitehtuuria ja vaalittiin rakennuksen vanhaa, aitoa ja lämmintä tunnelmaa.

Projektin kokonaispinta-ala oli noin 90 000 neliömetriä, josta uudistilaa on kaikkiaan 19 700 neliötä. Olympiastadionin remontti toteutettiin yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana, jossa Skanska toimi pääurakoitsijana. Siparila vastasi puujulkisivujen valmistuksesta ja asennuksesta. Siparila valmisti myös palloiluhallien ja auditorion seinissä käytetyt palosuojatut massiivikoivurimat sekä kattorimat, jotka ovat palosuojattua sormijatkettua mäntyä.

Olympiastadionin ulkoverhous on toteutettu mahdollisimman samankaltaisena kuin alkuperäinen esikuvansa. Jo tarjouspyyntövaiheessa Siparila toimitti yhteensä yhdeksän, eri sävyissä ja eri tavalla käsiteltyä testiseinän palaa, jotka sijoitettiin Olympiastadionin eteläpäädyn seinään kahdeksi kuukaudeksi säiden armoille. Testi osoitti, että pintakäsittely vastaa erittäin hyvin korkeita laatuodotuksia.

Rakenteellisesti aiempaa korkeammalle kurottava puujulkisivu on toteutettu itsenäisellä tukirakenteella, johon runkorakenne ja puu-ulkoverhous kiinnitettiin. Stadionin julkisivun korjaustyön suurin vaikeus oli julkisivun haastava muoto: ulospäin kallistuvat seinäpinnat erityisesti kaarteiden osalta.

Olympiastadionin ulkoverhous on toteutettu suomalaisesta PEFC-sertifioidusta, hienosahapintaisesta kuusilaudasta. Normaalia hienommassa hienosahapinnassa maalipinta pysyy rouheampaa pintaa paremmin, tuoden ulkoverhoukselle vaadittavaa säänkestävyyttä pohjoisen haastavissa olosuhteissa. Olympiastadionin ulkoverhous käsittää valtavat 9000 m² seinäpinta-alaa. Kokonaiskuusisahatavaran määrä on jopa 500 m³. Laskennallisesti Olympiastadionin puu-ulkoverhous sitoo jopa 500 hiilidioksiditonnia elinkaarensa aikana.

Kuvat: Wellu Hämäläinen