Lehdistötiedote 8.5.2015

Vaajakoskelaisesta Siparilasta Vuoden puuteollisuusyritys

Siparila Oy on valittu Vuoden 2015 puuteollisuusyritykseksi. Valintaperusteina palkinnolle on edelläkävijyys, jolla Siparila Oy on tuonut positiivista imagoa koko alalle. ”Siparila on tehnyt koko historiansa ajan voimakasta tuotekehitystä ja kasvanut 20 henkeä työllistävästä paikallisesta toimijasta lähes 100 henkeä työllistäväksi valtakunnalliseksi yritykseksi”, valottaa Puuteollisuusyrittäjät ry:n toiminnanjohtaja Tapani Tuohiniemi valinnan perusteita.

Yrityksellä on myös poikkeuksellinen tapa johtaa henkilöstöä. Siparilassa luotetaan yksittäisiin työntekijöihin. Yrityksessä on työskennelty jo vuodesta 2008 itsenäisesti ilman työnjohtoa. ”Siparilassa työjonot näkyvät tietokoneilta, mutta henkilöstöllä on vapaus järjestellä työtä oman näkemyksensä mukaan. Näin työntekijät saavat vapauden vaikuttaa omaan työhönsä. Meillä työskentelee huippuammattilaisia, jotka osaavat ratkaista ongelmia”, kertoo toimitusjohtaja Juha Sojakka. Matala organisaatio mahdollistaa myös joustavan tuotekehityksen ja auttaa selviytymään haastavissakin talouden suhdanteissa.

Viennistä kasvua jopa 40 prosentin vuosivauhdilla

Kasvua hakeva perheyritys on suunnannut vahvasti katseensa viime vuosina ulkomaille. Siparila vie tuotteitaan noin kuuden miljoonan euron arvosta ulkomaille. Viennin osuus on kasvanut keskimäärin 40 prosenttia vuosittain viimeisen viiden vuoden aikana. Yrityksen suurimpia vientimaita ovat Tanska, Saksa ja Japani. Vuonna 2015 Siparila on rantautumassa Yhdysvaltoihin, josta on kevään aikana löydetty uudet jakelukanavat Siparilan puutuotteille. ”Yhdysvalloissa ei ole vielä kulttuuria valmiiksi pintakäsiteltyjen puutuotteiden käyttöön. Olemme kuitenkin luottavaisia, että saamme vakuutettua myös amerikkalaiset kuluttajat aika- ja rahasäästöistä, kun käytetään valmista pintaa”, uskoo toimitusjohtaja Juha Sojakka.

Kokonaisvaltaisia ratkaisuja kotimaisesta raaka-aineesta

Reilussa kymmenessä vuodessa Juha ja Laura Sojakan perustama Siparila Oy on uudistanut Suomessa ulkoverhous- ja sisustuspaneeleiden markkinoita suunnittelemalla ja valmistamalla pitkälle viimeisteltyjä tuotteita sekä ammattirakentajien että kuluttajien tarpeisiin. Yhtiö onkin Suomessa ainoa valmistaja, jolla on tarjota sisustuspaneeleista oma kattava mallisto. Tuotekehitystä tehdään niin yrityksen sisällä kuin suunnittelijoiden ja arkkitehtien kanssa yhteistyössä, jolloin tuotteeseen saadaan uusia käyttäjälähtöisiä näkökulmia. Siparilan valmistamien tuotteiden suunnitteluun ovat osallistuneet muun muassa muotoilija Ristomatti Ratia ja sisustusarkkitehti Kari Lappalainen.

Rakennusteollisuuden innovatiivinen kumppani

Siparila on aktiivinen toimija myös puukerrostalorakentamisessa. Siparilan WoodWorks-asennuspalvelulla on toteutettu yksilöllisiä puujulkisivuja useisiin julkisiin rakennuksiin Suomessa kuten esimerkiksi Luontokeskus Haltian julkisivut Espoossa sekä Suomen korkeimman puukerrostalon Puukuokan ulkopinnat Jyväskylässä. Siparila on tehnyt tuotekehitystä puun käytön edistämiseksi julkisissa kohteissa kehittämällä vuonna 2013 palosuojatun ulkoverhouksen. Myös valmiiksi pintamaalatut, naulattomat TOPCOAT®-ulkoverhouspaneelit ovat vauhdittaneet puun käyttöä teollisessa rakentamisessa. Viimeisimpänä uutuutena on patentoitu ratkaisu tehostamaan ikkunan pielilautojen asentamista. Tuotteen patenttihakemus on jätetty keväällä 2015.

Yle Uutiset Keski-Suomi 

Tiedustelut:

Toimitusjohtaja Juha Sojakka, Siparila Oy, p. 044 333 4610, juha.sojakka@siparila.fi

Vuoden Puuteollisuusyritys palkinnon myöntää Puuteollisuusyrittäjät ry. Puuteollisuusyrittäjät ry on huonekalu-, rakennuspuusepän- ja puusepänteollisuuden johtava edunvalvoja. Jäseniä on 500. Yritykset työllistävät yli 6 000 henkilöä ja niiden yhteinen liikevaihto vuonna 2014 oli yli 950 miljoonaa €:a.

Vuoden Puuteollisuusyritys palkitaan Lignum Fennicum – palkinnolla, jonka on suunnitellut Mia Waire ja toteuttanut Pertti Lehtinen.

Siparila Oy on vuonna 2003 perustettu puunjalostusteollisuuden kasvuyritys, joka kehittää ja valmistaa tulevaisuuden koteihin suunniteltuja puutuotteita, kuten rakennusten ulkoverhouksia, sisustuspaneeleita ja piharakentamisen ratkaisuja sekä tarjoaa rakentamisen laatua parantavia palveluja. Tasaisessa kasvussa oleva perheyritys työllistää tällä hetkellä noin 100 henkilöä kolmella paikkakunnalla; Jyväskylän Vaajakoskella sekä Parkanossa ja Haapavedellä. Vuonna 2014 yrityksen liikevaihto oli 17,9 miljoonaa euroa.