Suomalaisen huonekalubrändi Lundian huonekalut valmistetaan tulevaisuudessa Siparilan Kajaanin tehtaalla. Lundian toimitusjohtaja Michaela von Wendtin mukaan tuotanto alkaa Kajaanissa kevään 2020 aikana.

– Kotimaisia puutyöntaitajia on yhä vähemmän. Meille Lundialle tämä konkretisoitui noin vuosi sitten keväällä. Pitkäaikainen toimittajamme ilmoitti, että he ajavat tehtaansa alas eivätkä siten jatka Lundia Classic -osiemme toimitusta enää tämän vuodenvaihteen jälkeen, von Wendt kertoo.

Von Wendtin mukaan myös Lundia harkitsi siirtymistä ulkomaille, mutta halu tuottaa kotimaassa ja yhtiön arvot nousivat voitolle. Lundian seurantajärjestelmä pystyy jäljilttämään hyllyissä käytettävän männyn alkuperän metsästä asti.

Helposti Lundia ei löytänyt tietään Kajaaniin, sillä alan valmistajia on Suomessa vähän.

– Koska kotimaisuus, työllistäminen ja lyhyet kuljetusmatkat ovat meille tärkeitä, päätimme pysyä Suomessa. Kesän kiihkeän yhteistyökumppanin metsästyksen jälkeen löysimme onneksemme uuden, osaavan ja eettisen toimittajan Kajaanista. Hintana kotimaiselle työlle on se, että meidän on karsittava tuoteportfoliotamme.

Jatkossa Lundia luopuu 50 ja 60 senttiä syvistä Lundia Classic -hyllyjen tuotannosta. Toimitusjohtajan mukaan näiden syvyyksien kysyntä on kuitenkin ollut hyvin vähäistä, vain muutamia vuodessa.

– Lundian päätös valmistaa huonekaluvalikoimansa Suomessa on meille ilouutinen. Kehitämme jatkuvasti tuotantoamme, jotta pystyisimme vastaamaan kansainväliseen kilpailuun. Meillä ei esimerkiksi ole perinteistä työnjohtoa ollenkaan vaan työntekijät toimivat itseohjautuvasti tehdaspäällikön alaisuudessa. Työvoiman saatavuudessa on kuitenkin ongelmia erityisesti Kajaanin ja Parkanon tehtaillamme, kertoo Siparilan toimitusjohtaja Juha Sojakka.

Von Wendt julkaisi tiistaina avoimen kirjeen, jossa haluaa herättää keskustelua kotimaisesta tuotannosta myös tulevaisuudessa. Hän on huolissaan siitä, että kotimaisuutta arvostavien kukkaroiden on tulevaisuudessa venyttävä yli rajojensa, jos he mielivät ostaa Suomessa valmistettuja tuotteita.

– Osaamisen ja tuotannon jatkuvasti supistuessa olemme yhä enemmän tuontituotteiden varassa, joiden eettisyyttä ja valmistusketjua emme tiedä. Samalla muille maille karkaavat myös työpaikat, veronmaksajat sekä tuotekehitys, hän kirjoittaa.

Lue lisää Tekniikka& Talous-lehdestä 

Lue laajempi artikkeli suomalaisen huonekaluteollisuuden tilasta Helsingin Sanomista